
Maailman suurimpiin muotitapahtumiin kuuluva BREAD & BUTTER kokosi muotialan Tempelhofin entisellä lentokentälle Berliinin muotiviikon aikaan 4.- 6.7.2012. Tapahtumassa esiteltiin ensi kesän katumuotia. Lähes 700 näytteilleasettajien joukkoon oli valikoitunut myös kuusi suomalaista brändiä, joilla kaikilla on tarjottavanaan ajatonta ja maanläheistä suunnittelua, laadukkaita tuotteita, käyttömukavuutta sekä taustalla hyvä tarina.
BREAD & BUTTER muotitapahtumassa luovuudella ei ollut rajoja messuosastojen suunnittelussa: pienoiskarkkikauppa, hevospooloareena, muutama kuljetuskontti ja denim-temppeli olivat löytäneet tiensä keskelle kesäistä Berliiniä. Jokaisessa hallissa musiikista vastasi oma DJ. Kiertelyn lomassa lepotauon saattoi pitää vanhan lähtöhallin ulkopuolella. Lentokoneen ja palmun lehvien varjoon oli rakennettu hiekkadyyneille kahvilakeidas. Minibussit ja polkupyöräriksat helpottivat kulkua eri hallien välillä.
Kuten messujen nimi “BREAD & BUTTER - trade show for selected brands” antaa ymmärtää, näytteilleasettajat valikoidaan. Päämääränä on tarjota kansainvälisille sisäänostajille autenttisia brändejä, jotka eivät pyri kopioimaan ajan henkeä vaan luovat omaa tyyliä. Monelle näytteilleasettajalle BREAD & BUTTER ei ole vain myyntitapahtuma vaan tärkeä osa imagon rakentamista. Mielikuvituksellisilla ständirakennelmilla pyritään vahvistamaan brändin tarinaa.
Pohjoismaiset naapurimaat, erityisesti Ruotsi ja Tanska, ovat perinteisesti olleet messuilla vahvasti edustettuina. Tänä kesänä Brändiraamatuksi (”Brand Bible”) kutsutusta messuluettelosta löytyi kuusi suomalaista merkkiä, joiden edustajilta kävimme kyselemässä tunnelmia ensimmäisenä messupäivänä.
Sport & Street osastolla Karhu Originalsin ständillä aikajana kuvasi urheiluvälinevalmistaja Karhun ja Suomen urheiluhistorian yhteisiä vaiheita. Brändi on kulkenut Suomen historian kanssa käsi kädessä, sodista Helsingin olympialaisten kautta aina tähän päivään saakka. Karhu Originalsin Brand Manager Jukka Lehtisen mukaan Karhu kelpaisi historiansa puolesta vaikkapa toisen kolmesta raidasta tutun merkin isoveljeksi, sillä Karhu lanseerasi kolme raitaansa ensimmäisenä. ”Karhu oli vahva 70- ja 80- luvuilla Hollannissa, Espanjassa ja Saksassa, ja monet ovatkin tunnistaneet merkin”, kertoi Lehtinen.
www.karhuoriginals.com
Nokian Footwear oli ensikertalaisena mukana uudella Originals saapasmallistollaan. Tyylikkäällä mustavalkoisella messuständillä kumisaappaat loistivat useissa eri väreissä. Edes Berliinin helle ei saanut yrityksen edustajia riisumaan Hai-saappaitaan. ”Saappaat kun pitävät kosteutta sekä sisältä että ulkoa”, nauroi vientipäällikkö Aija Viinamäki. Sadesään klassikoiden lisäksi esillä oli vedenkestävia ja vuorellisia katukenkiä. Viinamäki luonnehti ensimmäisen päivän perusteella kokemusta positiiviseksi, vaikka oma messuosasto ei olekaan suuren suuri.
http://nokianjalkineet.fi/originals/
Makia Clothing oli Berliinin muotiviikon aikaan esillä Berliinissä BREAD & BUTTERin lisäksi myös Bright-tapahtumassa, joka keskittyy lautailijoiden muotiin. Suunnittelijoina toimivat entiset ammattilumilautailijat, joten ei ihme, että Makian vaatteet tunnetaan ennen kaikkea niiden rennosta ja tyylikkäästä ulkonäöstä mutta myös laadusta ja käyttömukavuudesta. ”Kun tekijät ovat kovia, on helpompi tehdä hyvää juttua. Kymmenen vuotta on menty samalla konseptilla ja se toimii edelleen”, kertoo Makian myyntijohtaja Samuli Heino. Makian tuotteet ovat levinneet jo yli 30:een maahaan Euroopasta Australiaan.
www.makiaclothing.com
Street fashion osastolla Saint Vacantin ständillä oli esillä hyvin istuvia ja trendikkäitä kenkiä upeissa väreissä. Kenkämerkin suunnittelija Janne Lax hyödyntää ennakkoluulottomasti perinteistä suutarialan oppia sarjatuotettuihin kenkiin. Jo useamman kerran mukana olleen Laxin mukaan messuilta saa kontakteja ympäri maailman. Saint Vacantin on suunnitellut kenkämallistoja myös Makian kanssa yhteistyössä, joten synergia suomalaisten brändien kesken toimii.
www.saintvacant.com
titiMadamin kirkkaanväriset eläinaiheiset korut ilahduttivat silmää asusteita esittelevällä Treasury osastolla. Merkin edustaja, suunnittelija Tiina Hakala kertoi tuntevansa olonsa kotoisammaksi pienten ständien ympäröimänä kuin aikaisemmilla kolmella kerralla suuressa messuhallissa vaatemerkkien keskellä. Suunnittelijoiden ystävien mukaan nimetyt korut saivat alkunsa varainkeruuprojektina, ja nykyisin titiMadamin koruja ja sisustustavaroita on saatavilla yli 100 liikkeestä ympäri maailmaa.
www.titimadam.com
Suomalaisista näytteilleasettajista Costo on porukan konkari, sillä merkki on mukana messuilla jo seitsemättä kertaa. Street Fashion -hallin pääreitin varrella sijaitsevalla Coston ständillä kuhinaa riitti messuvieraiden sovitellessa värikästupsuisia hattuja. Neljän ystävyksen ideoinnista syntyneen Coston tavaramerkkinä ovat ekologisesti tuotetut ja laadultaan korkeatasoiset uniikit päähineet. Jälleenmyyjiä merkillä on jo ympäri maailmaa, ja tunnelma ständillä oli tämänkin sesongin suhteen myönteinen.
www.costo.fi