
Valovoimaisen suomalaisnelikon henkeäsalpaavan kaunis musiikki on hurmannut yleisönsä kiertueillaan jo yli kymmenen vuoden ajan. Suden aika sukeltaa musiikillaan syvälle suomalais-ugrilaiseen mytologiaan ja muinaisiin taikamaailmoihin.
Suden aika perustettiin ensimmäisen kerran vuonna 1996 laulaja ja säveltäjä Tellu Turkan sooloprojektia varten. Kyse oli Turkan ensimmäisestä sooloprojektista, runonlauluteoksesta nimeltä „Suden aika“. Teos valittiin vuoden parhaaksi levytuotannoksi kansanmusiikin alalla, ja siitä yhtye sai myös nimensä. Tellu Turkka oli ensimmäinen moraharppua, avainharpun vanhaa muotoa soittava muusikko Suomessa.
Alusta asti mukana on ollut myös laulaja ja kanteleensoittaja Liisa Matveinen, joka oli jo aiemmin esiintynyt Turkan kanssa duona nimellä „Mateli“. Vuonna 2002 yhtyeeseen liittyi laulaja Katariina Airas, sekä lopuksi vuonna 2003 myös laulaja, huilun sekä udu-rummunsoittaja Nora Vaura. Tällä kokoonpanolla ja teoksillaan „Etsijä“ ja „Unta“ Suden aika saavutti suuren suosion niin Saksassa, Itävallassa, Hollannissa kuin Venäjälläkin. Tellu Turkan erottua yhtyeestä vuonna 2008, hänen tilalleen astui laulaja Veera Voima, joka on myös kanteleen ja moraharpun soittaja.
Helmikuussa Saksan kiertueelleen yhtye lähtee uuden levynsä, Ilokiven, voimin. Ilokivi on yhtyeen neljäs saksalaisen Laika-Recordsin julkaisema levy. Ajattomilla suomalaisilla runonlauluteksteillä ja uudella musiikilla Suden aika sukeltaa musiikillaan syvälle suomalais-ugrilaiseen mytologiaan ja muinaisiin taikamaailmoihin. Lisäksi ohjelmassa on yhtyeen omaa tuotantoa pienistä, intiimeistä lauluista suuriin balladeihin. Tarinat ja niiden syntyperän Suden aika kertoo hurmaavasti saksan kielellä.
05.02. Flensburg (Kirche Engelsby)
07.02. Marburg (Kulturladen KFZ)
08.02. München (Unterfahrt, Kulturzentrum)
10.02. Nürnberg (Südpunkt)
11.02. Reitze/Wendland (Tel. 05841 70244)
12.02. Dresden (Dreikönigskirche)
15.02. Bielefeld (Oetkerhalle, Live-Übertragung WDR 3)
16.02. Lübeck (St. Lorenzkirche)
17.02. Hamburg (Goldbekhaus)
18.02. Minden (Nordische Reihe, Kulturzentrum Büz)
19.02. Rendsburg (Marienkirche)