Pääkonsuli Erja Tikka seuraa politiikkaa, taloutta ja kulttuuria Pohjois-Saksassa. Blogissaan hän kertoo suomalais-saksalaisesta yhteistyöstä, tärkeimmistä tapahtumista Saksassa kuten myös omista kokemuksistaan ja vaikutelmistaan. Ja te, hyvät lukijat, olette tervetulleita antamaan kommentteja!
Hamburger Abendblatt julkaisi heinäkuun alussa haastatteluni ja otsikon mukaan puhun nykyään jopa plattdeutschia eli alasaksaa. Se oli toimitukselta lievää vahvempaa liioittelua. Olin maininnut toimittajalle vain, että ollessani aikanaan kesätöissä Alasaksissa Weserin varrella opin plattia muutaman sanan. Kysymyksessä ei ole saksankielen murre, vaan erillinen sukukieli. Plattia puhutaan tai on puhuttu koko Pohjois-Saksan alueella. Itäfriisiläisten eli alasaksilaisten platt on kuitenkin erilaista kuin pohjoisfriisiläisten eli Schleswig-Holsteinin asukkaiden platt, puhumattakaan Hampurin murteesta.
Monille vanhemman sukupolven edustajille yleissaksa oli kouluun mennessä ensimmäinen ”vieras kieli”. Nuoremmat sukupolvet ovat jo pitkään puhuneet hochdeutschia eli yläsaksaa, mutta nykyään plattia opetetaan kouluissa. Sitä elvytetään ja ylläpidetään muutenkin moni tavoin. Vuosikymmenien takaiset ystäväni Wietzenissä ovat ahkerasti mukana teatteriyhdistyksessä, joka esittää uusia plattinkielisiä näytelmiä. Ja Hampurissa Ohnsorg-teatteri on vuosikymmeniä esiintynyt vain plattiksi. Vuosisatoja sitten alasaksa oli myös kirjakieli. Raamatunkäännöksiä plattiksi on useampia ja Lyypekin platt oli Hansaliiton yleiskieli. Hollanti on kehittynyt omaksi kielekseen juuri alasaksan pohjalta.
Myös kansalliseepoksemme Kalevala on käännetty alasaksaksi, Kalevala op Platt. Tähän urotyöhön ylsi 10 vuoden ahkeroinnin jälkeen nyt jo edesmennyt Herbert Strehmel, jonka Eeva-rouva on vuosikymmeniä ollut Hampurin merimieskirkon kantavia voimia. Strehmel julkaisi käännöksensä omakustanteena vuonna 2001. Tässä esimerkkinä Kalevalan aloitusrunon säkeistö sekä saksaksi että plattiksi käännettynä:
Werde von der Lust getrieben,
Von dem Sinne aufgefordert,
Dass ans Singen ich mich mache,
Dass ich an das Sprechen gehe,
Dass des Stammes Lied ich singe,
Jenen Sang, den hergebrachten.
Worte schmelzen mir im Munde,
Es entschlüpfen mir die Töne,
Wollen meiner Zung enteilen.
Mi verlangt nu in mien Sinnen,
Mi bewegt nu de Gedanken,
An dat Singen mi to maken,
mi to'n Spreken antoschicken,
antostimmen Stammeswiesen,
Sippenleed nu antofangen.
De Wörder smölten in mien Mund,
Un Märkens fallen ut mi rut,
se jagen so to op mien tung,
Delen sik denn an mien Tehnen.
Ruotsia ja englantia osaavalle plattissa on paljon tuttuja elementtejä, siksi saan kirjoitetusta kielestä ja vähän puhutustakin tolkkua. Mutta jotta yltäisin edellä mainitun lehtiotsikon lupaukseen, pitäisi vielä opiskella paljon. Olenkin saanut ystäviltä lahjaksi kaksiosaisen ”Sprechen Sie Hamburgisch”-sanakirjan ja mainitussa Hampurin päälehdessä ilmestyy viikottain palsta, jossa selitetään plattinkielisiä ilmauksia.
Myös muissa Saksan osavaltioissa puhutaan omanlaistaan saksaa, baijerilaista, schwaabilaista, hesseniläistä, reininmaalaista, saksilaista, mutta ne ovat murteita, eivät erillisiä kieliä. Silti pohjoissaksalaisen korvissa baijerilaismurre kuulostaa yhtä oudolta kuin ”Rauman giäl” karjalaisesta.
Suomessa puhutaan kahta kansalliskieltä, suomea ja ruotsia sekä Lapin pohjoisosissa saamen kieltä. Suomen murteet jakautuvat länsi- ja itämurteisiin ja ne eroavat huomattavasti toisistaan. Suomen murresanaston rikkaudesta kertoo se, että suomenkielen murresanakirjaa on tehty 30 vuotta ja nyt ollaan vasta k-kirjaimessa.
Olen itse lapsuudessani puhunut kahta eri murretta. Vanhempani ja koko sukuni tulivat siirtolaisina idästä Karjalan kannakselta, sodassa menetetyiltä alueilta, ja kotona puhuimme karjalanmurretta eli sanoimme mie ja sie. Synnyin ja kasvoin Turun lähistöllä Lounais-Suomessa. Naapurustossa ja koulussa piti siis oppia sanomaan mää ja sää. Ehkä siitä johtuen olen aikuisikäni puhunut yleiskieltä, josta eivät murrevaikutteet erotu samalla tavoin kuin yhden murteen piirissä eläneen puheesta. Mutta kotiseudulla vieraillessa länsimurteen piirteet kyllä puheessani vahvistuvat. Sekä turkulaisen että hämäläisen, pohjalaisen, savolaisen tai karjalaisen erottaa vähintäänkin puheen aksentista ja intonaatiosta, vaikka sanasto olisikin yleiskieltä. Pääkaupungissa Helsingissä puolestaan on puhuttu slangia, jossa on paljon ruotsin vaikutteita. Helsinkiläisille on ominaista myös terävämpi s-kirjain ja vokaalien venyttäminen omalla tavallaan, puhetapa, jota muut suomalaiset pitävät pikkuisen leuhkana.
Lapsena opitun murteen nuotti tunkee monilla läpi vieraisiinkin kieliin. Suomen tunnetuin karjalaispoliitikko ja valtiomies, vuosia maailman parlamenttien kansainvälisen liiton puheenjohtajana toiminut Johannes Virolainen puhui kaikkia hallitsemiaan kuutta kieltä karjalaisella aksentilla. Entinen presidenttimme Mauno Koivisto ei ole päässyt turkulaisesta nuotistaan myöskään ruotsiksi tai englanniksi. Ja kyllä vuosia Saksassa asuneiden suomalaisten saksankielestäkin saattaa tunnistaa kotiseudun murteen rytmin.
Murteet sisältävät usein vaikutteita naapurimaiden kielistä tai kauempaakin kulkeutuneita aineksia. Yli 100 vuotta sitten juuri Helsingissä ja Etelä-Suomen rannikoilla käytetty ja nyt koko Suomessa yleistynyt tervehdys Moi! on eräiden kielentutkijoiden mukaan tullut meille nimenomaan Pohjois-Saksasta, varmaan merimiesten ja kauppiaiden mukana. Täällä sanotaan Moin!
Suomea opiskeleville ulkomaalaisille murteet tuottavat varmasti päänvaivaa. Heille on hämmästyksen aihe usein myös se, että suomen puhuttu kieli eroaa kirjakielestä melkoisesti. Yleissaksassa sen sijaan kirjoitettu ja puhuttu kieli ovat varsin lähellä toisiaan.
Murteet ovat viime vuosina nousseet jälleen esiin, Suomessa esimerkiksi jouluevankeliumi on käännetty useammallekin murteelle. Globaalissa ja kansainvälistyvässä maailmassa juuret ja kotiseudun kulttuuri korostuvat. Lapsena opittu murre – tai oma kieli – on olennainen osa identiteettiä.
Matkustan lähipäivinä laivalla Travemündestä Helsinkiin ja ajan sitten mökille Länsi-Uudellemaalle. Loman aikana tapaan karjalanmurretta puhuvan äitini ja monia Lounais-Suomen murteita puhuvia ystäviä. Elokuun lopulla meillä on ylioppilasluokkamme 40-vuotiskokoontuminen. Silloin viimeistään puheeni taipuu taas mynämäkeläisittäin.
Tästä pääset lukemaan Hamburger Abendblattin haastattelun.
Erja Tikka, 16.7.2012
Kommentit (0)
